Oma polku

gokyo ri, everest region, lakes

Palasin eilen parin viikon reissulta Nepalissa. Vietin matkasta 10 päivää Kathmandun liepeillä sijaitsevassa Kopanin buddhalaisluostarissa. Siellä järjestetään säännöllisesti länsimaalaisille suunnattuja, englannin kielisiä kursseja joiden aikana syvennytään oman mielen tutkimiseen meditaatioharjoitusten ja buddhalaisen elämänkatsomuksen opiskelun kautta.

Saattaa kuulostaa kummalliselta, että kolmekymppinen suomalainen, musiikkia työkseen ja intohimokseen tekevä nuori nainen haluaa vapaaehtoisesti matkustaa toiselle puolelle maapalloa, eristäytyä ulkomaailmasta ja pysähtyä paikkaan, jossa laulaminen ja musisointi ei ole edes sallittua. Meillä kaikilla on kuitenkin oma polkumme kuljettevana tässä elämässä, eikä se polku aina seuraa tiettyä kaavaa.


Meillä on kaikilla kuitenkin oma polkumme kuljettavana tässä elämässä, eikä se oma polku aina seuraa tiettyä kaavaa.

Minusta tuntuu monesti, että oma polkuni on kaikkea muuta kuin selkeä. 
Välillä en tiedä yhtään mihin olen menossa, tätä kirjoittaessa en edes tiedä mitä teen ensi viikolla. 

Olen vapaaehtoisesti luonut arjestani vaihtelevaa: välillä teen erilaisia töitä musiikin teon ohella, ja päätän pitkälti itse milloin pidän vapaapäivän tai lähden vaikka reissuun. 

Hyvinä päivinä elämäntyylini on minulle selkeä, toimiva ja tuntuu omalta. 
Epävarmoina hetkinä huomaan vertailevani omaa tilannettani muihin ikätovereihini, joilla monilla tuntuu olevan vakaammat ja selkeämmät työkuviot ja siten elämä jotenkin paremmin “hallinnassa”.

Matkallani kohtasin kuitenkin monenlaisia ihmisiä, eri elämäntilanteissa omilla poluillaan.
Moni etsi itseään tai kenties omaa tapaansa elää tätä elämää, ja oli tullut luostariin hengähtämään pidemmän reissaamisen välissä. Moni kertoi, ettei heillä ole tällä hetkellä kotia johon palata. Ja että ajatus kotimaahan paluusta jopa vähän ahdisti. 

Huomasin toistuvasti ajattelevani, miten onnellisesti minulla on asiat kotona.
Minulla oli koti, jonne palaamista odotin kovasti. Minulla oli rakas perhe ja poikaystävä, joiden jälleennäkemistä odotin innolla. Kotona arjessa teen pitkälti minua kiinnostavia asioita. Toki sorrun tasaisin väliajoin turhasta valittamiseen, mutta reissun päällä asiat loksahtivat oikeisiin mittasuhteisiinsa ja ymmärsin, miten turhaa mitättömistä asioista purnaaminen on. 

Minulle oman polkuni kulkeminen tarkoittaa sitä, että pysähdyn välillä (tai vaikka joka päivä) kuuntelemaan sisintäni.


Buddhalainen elämänkatsomus opetti minulle jotain olennaista elämästä itsestään. Siitä, miten turhaa on hukuttaa mielensä kiireeseen, suorittamiseen ja menneiden tai tulevien vatvomiseen. 

Joka päivä tunsin syvää kiitollisuutta siitä, että olen elossa ja kuljen omaa polkuani, omalla tavallani. Joka päivä olin todella kiitollinen siitä, että läheisilläni oli kaikki hyvin. 

Minulle oman polkuni kulkeminen tarkoittaa sitä, että pysähdyn välillä (tai vaikka joka päivä) kuuntelemaan sisintäni. Arjen pyörteissä oman itsen kuunteleminen unohtuu niin helposti, ja saatamme huomaamattamme ajautua polultamme väärään suuntaan, tai valtavirtaan.

Oman polun seuraaminen vaatii herkkyyttä, ja samalla rohkeutta kohdata itsensä. 

Oman polun seuraaminen vaatii usein myös epävarmuuden sietämistä – varsinkin jos on luonteeltaan samanlainen tuuliviiri ja vapauden tavoittelija kuin allekirjoittanut.

Oman polun seuraaminen vaatii välillä myös omien rajojen asettamista: sitä että tiedostaa, mitkä asiat tuntuvat itselle oikeilta ja mitkä vääriltä – ja sitä, että tarvittaessa osaa myös sanoa vastaan jos jokin asia ei tunnu oikealta. 

Oman polun seuraaminen vaatii herkkyyttä, ja samalla rohkeutta kohdata itsensä. 

Ymmärsin olevani myös laulajana oman polkuni kulkija.

Se johtuu herkästä luonteestani, jolle on todella tärkeää että tekemäni asiat tuntuvat aidoilta ja oikeilta. Aina en ole kuunnellut itseäni näin herkästi, enkä aina ole antanut herkkyydelleni tilaa tulla kuulluksi vaan olen yrittänyt olla muuta kuin olen. Se ei kuitenkaan koskaan ole vienyt minua oikeaan suuntaan, vaan päinvastoin etäännyttänyt omasta itsestä. 

Kymmenen päivän aikana oivalsin myös, että herkkyyteni on voimavarani laulajana – ja ihmisenä.
Hassua, että luonteenpiirre jota joskus pidin ehkä jopa heikkoutena, voikin osoittautua minuudelle todella tärkeäksi ominaisuudeksi.

Ehdotan, että otat itsellesi tänään (tai lähipäivinä) omaa hiljaista aikaa, ja mietit mikä sinun luonteenpiirteesi voisi olla oma voimavarasi, niin laulajana kuin ihmisenäkin. Oman voimavaran tiedostamisesta voi olla suunnatonta hyötyä oman luonnollisen laulutyylisi löytymisessä. Tai ihan muuten vain oman itsetuntemisen kehittämisessä. 

Pohdi, mikä sinun luonteenpiirteesi voisi olla sinun oma voimavarasi.

Kommentoi

Sähköpostiosoitettasi ei julkaista. Pakolliset kentät on merkitty *