Uskallatko päästää irti?

nature, girl, woman

Kerran teimme laulutunnilla oppilaan kanssa äänenkuljetusharjoitusta.

Neuvoin oppilasta tekemään harjoituksen silmät kiinni, jotta hänen olisi helpompi rentoutua ja keskittyä vain omaan tekemiseen.

Harjoituksen puolivälissä huomasin oppilaan selvästi rentoutuvan. Hänen koko olemuksensa vapautui ja ääni alkoi soida avoimemmin… Aistin, että nyt hän on todella rentoutunut ja läsnä tekemisessään.

Hetkisen kuluttua oppilas säpsähti, avasi silmänsä ja lauloi loppuharjoituksen hieman haparoiden.

Mitä oli tapahtunut?

Jälkikäteen keskustelimme kokemuksesta ja kyselin oppilaan tuntemuksia harjoituksen aikana.
Oli tapahtunut juuri kuten arvelinkin: hetkeksi oppilas oli rentoutunut äänenkuljetukseen ja päästänyt irti mielen kontrollista, unohtanut itsensä. Ja sen hetkisen ajaksi hän saavutti flow-tilalle ominaisen rentouden ja vapauden tunteen. 

Oman tekemisen ”ylimiettiminen” sai aikaan jännitystä, joka taas ilmeni äänen haparointina. 

Samantien kun mieli tajusi mitä tapahtuu, oppilas säpsähti ja mieli otti jälleen ohjat omasta tekemisestä. Oman tekemisen ”ylimiettiminen” sai aikaan jännitystä, joka taas ilmeni äänen haparointina. 

Olemme niin tottuneet hallitsemaan itseämme ja toimintaamme järjellä, että kontrollista irti päästäminen voi tuntua aluksi todella pelottavalta… ja vaikealta! 

Koin itse vastaavanlaisen hetken hiljattain meditaatioharjoituksen parissa: hetkiseksi onnistuin irtaantumaan mielessä liikkuvista ajatuksista ja nautin rauhasta, hiljaisuudesta ja tietynlaisesta pysähtymisen tunteesta. Päästin irti. Mutta heti kun mieleni tajusi että olin päästänyt irti kontrollista, huomasin säikähtäväni ja tietoinen mieli otti hallinnan: ”ei tästä kontrollista noin vain päästetä irti”… En saavuttanut enää harjoituksen aikana samaa, hetken ajan kokemaani rauhaa. 

Laulamiseen liittyy myös paljon mielensisäistä peliä.

Sen lisäksi että laulaminen on fyysistä toimintaa, siihen liittyy myös paljon mielensisäistä peliä.

Mielen hallitseminen vaatii paljon pitkäjänteistä harjoitusta, mutta onneksi pienetkin hetkittäiset onnistumiset osoittavat että kehittyminen on mahdollista.