Tänä aamuna herätessäni mieleni kävi heti kierroksilla.
Huomasin ajattelevani mitä kaikkea tänään pitää tehdä, miten ehdin kaiken ja mistä aloitan…
Aamukahvia juodessa kävin läpi sähköposteja ja tarkistin viestit myös sosiaalisesta mediasta.
Sattumalta silmiini osui linkki erääseen Eckhart Tollen videoon.
Avasin linkin ja pysähdyin katsomaan…
Tolle puhui läsnäolosta: siitä miten helposti ihminen lähtee seuraamaan ajatuksiaan ja toimimaan “tekemisestä” käsin. Ja kun pääfokuksessamme on tekeminen ja suorittaminen, stressaannumme helposti. Tunnemme ärsyyntymistä ja kiukkua kun jokin asia ei etene suunnitellulla tavalla tai emme saa kaikkea valmiiksi määrätyssä ajassa.
”Tunnemme ärsyyntymistä ja kiukkua kun jokin asia ei etene suunnitellulla tavalla tai emme saa kaikkea valmiiksi määrätyssä ajassa.”
Huomasin olevani juuri tällaisessa tilassa, kun tunsin stressiä ja ärsytystä heti aamusta ja mieleni koitti kiivaasti aikatauluttaa päivää. Olin uupunut jo ennen kuin päivä oli kunnolla alkanut.
En usko että oli sattumaa, että törmäsin juuri sillä hetkellä juuri kyseiseen videoon.
Se oli lempeä muistutus minulle siitä, että ei ole kiire mihinkään. Kiire on ihmisen mielen luoma käsite. Todellisuudessa saisin tänään tehtyä juuri ne asiat jotka minun on tarkoituskin saada valmiiksi. Muut mielessäni pyörivät asiat eivät todellisuudessa olleet niin kiireisiä: voisin aikatauluttaa ne seuraaville päiville, ja tehdä valmiiksi rauhassa, yksi asia kerrallaan.
Aamun kokemukseni oli loistava esimerkki ihmisen tasapainottelusta oman egon ja sielun välillä:
Esimerkiksi buddhalaisessa filosofiassa puhutaan ihmismielen kahdesta tasosta, egosta joka ohjaa ulkoista toimintaa ja rakentuu pitkälti siitä millaisia odotuksia ympäristö ja me itse olemme itsellemme asettaneet, sekä sielusta joka on ihmisen sisin, aito itse.
”Esimerkiksi lyhyt hengitysharjoitus tai kävelylenkki voi auttaa tarkastelemaan asioita uudelta kantilta”
Tarvitsemme sekä egoa että sielua, mutta liian usein ego on ohjauspisteessä hiljentäen oman sisimmän äänen. Silloin tarvitsemme tasapainoa, joka usein löytyy kun malttaa hetkeksi pysähtyä. Esimerkiksi lyhyt hengitysharjoitus tai kävelylenkki voi auttaa tarkastelemaan asioita uudelta kantilta.
Myös laulaminen on pitkälti egon ja sielun tasapainottelua: ego tähtää virheettömään laulutekniikkaan ja täydelliseen suoritukseen, sielu taas tuo lauluun tunnetta, sävyjä ja haavoittuvuutta.
Pelkkä täydellisyyden tavoittelu voi usein luoda turhautumisen tunnetta ja epäonnistumisen pelkoa, joka johtaa esiintymisjännitykseen ja pahimmillaan uskomukseen, että et ikinä onnistu. Tämä tunne etäännyttää omasta itsestä, ja laulukokemus voi jäädä kaikin puolin pintapuoliseksi.
”Ego tähtää virheettömään laulutekniikkaan ja täydelliseen suoritukseen, sielu taas tuo lauluun tunnetta, sävyjä ja haavoittuvuutta ”
Oma sisin taas ohjaa suhtautumaan itseen ja omaan oppimisprosessiin lempeämmin, ja tuo sielukkuutta ja lämpöä omaan lauluääneen. Kun nämä kaksi toimivat tasapainossa, laulaminen on persoonallista, vaivatonta, kylmiä väreitä nostattavaa.