Ylläoleva kuva on otettu reilu kymmenen vuotta sitten: 20-vuotiaana perustin 80-luvun hardrock-perinteitä kunnioittavan rock-yhtyeen Annariot, jonka kanssa riehuimme keikkalavoilla pari vuotta aika aktiivisesti.
Solistivuodet raskaampaa rockia soittavassa yhtyessä auttoivat koulimaan äänenkäyttöön voimaa, rouheutta ja kestävyyttä.
Aluksi tuntui hankalalta saada oma ääni kuuluviin särökitaran ja rumpujen paukkeen yli. Pitkäjänteisellä treenaamisella kuitenkin oivalsin kuinka ääntä voi tuottaa voimakkaasti, sitä kuitenkaan rikkomatta.
Rock-yhtyessä laulaja on yksi instrumentti muiden soitinten ohella – ja juuri se instrumentti jonka pitää kuulua kaiken päällä ja ottaa rohkeasti tilanne haltuun. Treenikämpällä rohkaistuin kokeilemaan yhä kovempia ääniä ja oivalsin, että voimankäyttö lähtee hyvin paljon rohkeudesta: siitä että aluksi vain uskaltaa päästää ulos kovia ääniä.
Oivalsin kuinka ääntä voi tuottaa voimakkaasti, sitä kuitenkaan rikkomatta.
Rohkeuden lisäksi rock-laulaja tarvitsee äänenkäyttöönsä rentoutta ja koko kehon tukea, jotta jaksaa vetää kokonaisia keikkoja äänen väsymättä. Myönnän, että alkuvuosina painelin menemään enemmän adrenaliinilla ja energialla kuin kestävällä ja rennolla tekniikalla… Tekemällä kuitenkin oppii, ja samoin kuin lihaskuntotreenissä tekniikka ja kestävyys kehittyy vähitellen, huomasin laulutekniikkani kehittyvän ja rentouden löytyvän omaan tekemiseen.
Mikäli kaipaat keinoja voimakkaamman laulutyylin kehittämiseen, tässä kolme askelta joiden avulla voit aloittaa harjoittelun:
- Varaa harjoitteluun paikka ja aika, jossa sinulla on turvallinen olo. Jännitys, tai esimerkiksi pelko siitä kuuleeko joku minut, vaikuttaa heti äänenkäyttöön himmailuna ja kireytenä. Aloita harjoitus hengittämällä muutaman kerran syvään: pyri sisäänhengityksellä ohjaamaan ilma vatsaan saakka, ja puhalla suun kautta ulos.
- Kuvittele, että näet kaverisi kadun toisella puolella ja huudat hänelle rennosti, mutta voimakkaasti: ”Hei! Moi!” Voit kokeilla huudahtaa eri volyymeilla ja äänensävyillä, mutta mielikuva ystävälle huutamisesta on hyvä pitää mielessä: silloin emme lähde hakemaan voimaa ääneen ”aggressiivisuudesta” ja kehossamme säilyy rentous. Monesti haemme ensimmäisenä voimaa äänenkäyttöön ”vihaisella” äänensävyllä, jolloin keho lähtee myös helpommin jännittymään.
- Valitse itsellesi tavoitetreenikappale, biisi jossa on sen tyylistä laulantaa mitä haluaisit oppia. Lämmittele ääntäsi laulamalla valitsemaasi biisiä (tai muita lempibiisejäsi) kevyesti muutaman kerran, tai tekemällä joitakin äänenavausharjoituksia. Sen jälkeen harjoittele treenibiisiäsi esim. levyn tai taustanauhan kanssa ja pyri joka kerta lisäämään vähän voimaa ja rohkeutta ääneesi! Aina kun ison äänen tuottaminen pelottaa, voit palata edelliseen harjoitukseen ja huudahtaa pari kertaa luontevasti (mutta voimakkaasti) ”Hei!” Näin muistat, että äänenkäyttö laulaessa ei ole sen kummempaa kuin puhuessakaan.
Miltä harjoitus tuntui, mitä ajatuksia heräsi? Kerro kommenteissa alla!